Rauman Lukko tiedottaa purkaneensa yhteisymmärryksessä puolustaja Kalle Ervastin, 22, sopimuksen.
Ervasti on tuttu kasvo nuorten maajoukkueista. Ervasti edusti Suomea vuodenvaihteessa 2022-23 pelatuissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa hän kirjautti tililleen kolme syöttöpistettä neljässä ottelussa.
Ervasti saapui Raumalle Lukon U18-joukkueeseen vuonna 2019 ja nousi Liiga-kokoonpanoon ensimmäistä kertaa kaudella 2021-22. Ervastille kertyi Lukossa 128 SM-liigan ottelua runkosarjassa ja 12 pudotuspeleissä. Ervasti oli myös voittamassa Lukon U20-joukkueessa tuplamestaruuksia vuosina 2021 ja 2022.
– Kalle tuli nuorena poikana Raumalle, ja on ollut hienoa seurata hänen kasvuaan sekä pelaajana että ihmisenä. Liiga-pelien lisäksi hän oli myös tärkeässä roolissa, kun U20-joukkue voitti kaksi mestaruutta vuosina 2021 ja 2022, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertaa tiedotteessa.
Ervasti kiittelee Lukko ajastaan Raumalla.
– Nämä reilut kuusi vuotta Raumalla ovat olleet hienoa aikaa. Olen kiitollinen, että olen saanut tehdä töitä loistavien ihmisten kanssa ja pelata hienojen joukkuekavereiden rinnalla. Lämmin kiitos kaikille ja koko seuralle – siitä lähtien kun saavuin Raumalle, kaikki on hoidettu hienosti.





























