Jääkiekon SM-liigakausi pääsee vauhtiin ensi viikon tiistaina. Luvassa on heti uusi mielenkiintoinen sääntömuutos.
Liiga tiedottaa nimittäin, että paitsiohaastot tulevat mukaan otteluihin. Seurojen toimitusjohtajista koostuva johtoryhmä teki päätöksen Liigan esityksen mukaisesti.
Paitsiotilanteiden haastamista ja siihen liittyvää tekniikkaa testattiin jo viime kaudella. Työtä on jatkettu harjoituskaudella.
– Testit ovat menneet hyvin. Merkittäviä ongelmia ei ole ilmennyt, ja kaikkiin havaittuihin parannuskohteisiin on kyetty löytämään ratkaisuja. Testijakso on ollut rohkaiseva, sanoo Liigan urheilujohtaja Jussi Markkanen tiedotteessa.
Kyse on siitä, että maalin päästänyt joukkue voi haastaa tilanteen paitsiona. Haaston voi tehdä edelliseen pelikatkoon ja edelliseen siniviivan ylitykseen saakka.
Jos maali pysyy tarkistuksen jälkeen voimassa, epäonnistuneen haaston tehneelle joukkueelle tuomitaan 2 minuutin joukkuerangaistus, kertoo Liiga.






























