Jääkiekon SM-liigaseura Lahden Pelicans on tullut viime vuosina tutuksi varsin sekavasta ja erikoisesta tiedottamisestaan.

Maanantaina Pelicans polkaisi uuden viikon käyntiin ilmoittamalla, että seuran kaikki apuvalmentajat menevät vaihtoon.

Tony Virta, Jussi Taipale ja Tom Koivisto saivat lähteä edustusjoukkueen valmennusryhmästä ja heidän tilalleen palkattiin Teemu Leppänen ja Ville-Matti Koponen. Myös junioripuolella päätettiin tuulettaa valmennusosastoa kunnolla. Kaikkien junnujoukkueiden valmentajat menivät myös uusiksi.

Pelicansin ratkaisu herättää ainakin somekansan parissa enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Yleensä kun on niin, että päävalmentaja vaihtuu ja apuvalmentajista voidaan nostaa uusi päävalmentaja, mutta on suorastaan ennenkuulumatonta, että kaikki apuvalmentajat saavat lähteä kertaheitolla. Pelicansin valmennustiimistä kun sai jatkaa vain pääkäskijä Sami Kapanen.

Somessa on spekuloitu, että Pelicansin rahat olisivat lopussa. Kapanen on tietysti kovinta palkkaa valmennustiimissä nauttiva henkilö, joten hänen pois potkimisensa olisi tullut seuralle kalliiksi.

Rahojen loppuminen ei tulisi yllätyksenä – mikäli siis näin todella on. Pelicans satsasi edellisiin kolmen kauden joukkueisiinsa valtavia määriä rahaa, ja viime kaudella tuo uhkapeli ei enää kannattanut. Pelicans joutui nimittäin karsimaan sarjapaikastaan Jokereita vastaan.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)