Vaasan Sport toivoi, että sen kurssi lähtisi uuteen nousuun, kun se palkkasi kanadalaisen Doug Sheddenin uudeksi päävalmentajakseen.
Shedden korvasi tehtävässä kesken kauden Juuso Hahlin, joka oli kuitenkin tehnyt vähintäänkin ihan kohtuullista työtä Vaasassa.
Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Sport teki virhearvion palkatessaan Sheddenin Hahlin tilalle. Kurssi ei ole nimittäin kääntynyt.
Tuoreimman tappion hännänhuipulle aiheutti KalPa, joka voitti Kuopiossa pelatun ottelun maalein 5-3.
Teemu Hartikainen kuritti vaasalaisia tehoilla 1+1 ja Juuso Mäenpää teki kaksi maalia. Sportin hahmo oli puolestaan kahden maalin Viljami Nieminen.
Sport jatkaa SM-liigan viimeisenä 24 pisteellään. Ero toiseksi viimeisenä olevaan HIFK:hon on jo kuusi pistettä – toki HIFK on pelannut kolme ottelua enemmän.





























