Video: Sportivo TV

Lahden Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen siirtyy uusiin tehtäviin AKK:n palvelukseen. Seuran uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Juuso Pulliainen.

Pulliaisella on pitkä ja monipuolinen kokemus urheiluliiketoiminnasta, markkinoinnista ja kansainvälisestä johtamisesta. Hän on toiminut viimeisimpänä Dignita Systemsin maajohtajana sekä Euroopan toimitusjohtajana vastaten laajasta kansainvälisestä liiketoiminnasta.

Lisäksi hänellä on vahva tausta tapahtumaliiketoiminnasta, myynnin ja markkinoinnin kehittämisestä sekä organisaatioiden uudistamisesta.

Johtajavaihdos käynnistää Pelicansissa seuraavan kehitysvaiheen. Seurassa on viime aikoina toteutettu merkittäviä rakenteellisia ja taloudellisia uudistuksia, ja työ jatkuu uuden toimitusjohtajan johdolla tiiviissä yhteistyössä nykyisen johdon kanssa siirtymävaiheen aikana.

Pulliainen aloittaa tehtävässään välittömästi, ja Pöyhönen toimii siirtymävaiheessa uuden toimitusjohtajan ja organisaation tukena.

– Seurassa on tehty paljon oikeita asioita, ja kehitystyö on edennyt määrätietoisesti. Nyt on luonteva hetki siirtyä eteenpäin, Pöyhönen kommentoi seuran sivuilla.

Pulliaisen mukaan Pelicansin suunta on selkeä, ja kehitystyötä jatketaan määrätietoisesti.

– Pelicans on vakaa ja kunnianhimoinen organisaatio. Haluamme olla jatkossa entistä kilpailukykyisempi seura sekä jäällä että sen ulkopuolella, Pulliainen linjaa.

Hallituksen puheenjohtaja Pasi Nurminen korostaa muutoksen hallittua luonnetta:

– Kyseessä on hallittu siirtymä. Seurassa on tehty tarvittavia uudistuksia, ja työ jatkuu johdonmukaisesti uuden toimitusjohtajan johdolla. Tärkeintä on toiminnan vakaus ja pitkäjänteinen kehitys.

LUE MYÖS: Ebba Andersson joutui paskamyrskyn keskelle – tämän hän nyt halusi sanoa (UrheiluAreena.fi)