Jääkiekon SM-liigaseura Mikkelin Jukureissa käy ovi. Torstain aikana seura on hankkiutunut eroon jo kolmesta pelaajasta.

Jukurit tiedotti torstai-iltana, että hyökkääjä Alexander Ruuttu jatkaa muihin maisemiin Mikkelistä.

Ruuttu siirtyi Jukureihin viime kaudella. Hän on ollut tällä kaudella joukkueen toiseksi paras maalintekijä. Ruuttu on tehnyt tällä kaudella 13 maalia.

– Aku on ollut meille tärkeä osa joukkuetta ja arkea. Hän on kokenut pelimies ja sai uutta puhtia uralle meiltä. Haluamme kiittää Akua ajasta Jukureissa ja siitä työstä, jonka hän on laittanut joukkueen eteen. Toivotamme Akulle kaikkea hyvää ja menestystä tuleviin haasteisiin, Jukureiden urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen totesi seuran tiedotteessa.

Ruuttu on jo varsin kokenut liigapelaaja. Hänelle on kertynyt uran aikana jo yli 500 ottelua runkosarjassa.

Jukurit kertoi jo aiemmin torstaina, että myös lupaava latvialainen puolustaja Alberts Smits jatkaa muille maille. Hänelle löytyi uusi seura Saksasta.

Myös Juuso Arolan lähdöstä kerrottiin torstaina.

Kyse on tietenkin klassisesta tyhjennysmyynnistä. Jukureiden kaudessa kun ei juurikaan enää ole urheilullista panosta.

LUE MYÖS: IL: Reetta Hurskeen temppu ällistyttää – ”Hurja” (UrheiluAreena.fi)