Sportivo TV

Sensaatiomaisen hyvän alkukauden jääkiekon SM-liigassa pelannut JYP on hankkinut uuden maalivahdin. Seura tiedotti asiasta sunnuntaina.

JYP kertoi sunnuntaina, että 31-vuotias kokenut maalivahti Oskari Setänen on tehnyt seuran kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen.

Setänen kiekkoili viime kaudella Ranskan pääsarjassa Rouenissa, mutta tällä kaudella hän ei vielä toistaiseksi ole pelannut missään.

Setänen pelasi viime kaudella Ranskassa runkosarjassa 30 ottelua ja pysäytti kiekot 89,8 prosentin varmuudella. Sitä ennen hän pelasi SM-liigaa KooKoossa kolmen kauden ajan. Setänen voitti myös Suomen mestaruuden keväällä 2021 Rauman Lukon paidassa.

– Oskari on luotettava maalivahti, joka on päässyt pelaamaan viime kausilla hyvän määrän otteluita. Setänen tuo meille tukea ja varmuutta maalivahtiosastollemme, JYPin urheilutoimenjohtaja Simo Mälkiä toteaa seuran tiedotteessa.

JYP tarvitsi kokenutta kakkosmaalivahtia, sillä Oskari Salminen on kantanut turhankin suurta vastuuta JYPin maalilla alkukaudesta. Salminen on pelannut 15 ottelua, kun vasta 19-vuotias Otto Hannikainen on pelannut vain kolme ottelua.

– Hannikainen on pelannut Liigassa hyvin, mutta ottelumäärä on jäänyt pieneksi. Kehityksen kannalta ottelumäärä on yksi avaimista nuoren maalivahdin kehitykseen, Mälkiä muistuttaa.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)