Jääkiekkoilija Linus Nyman joutuu etsimään itselleen uutta seuraa. IK Oskarshamn on irtisanonut hänen sopimuksensa.
26-vuotias Nyman siirtyi täksi kaudeksi HockeyAllsvenskanin Oskarshamnin joukkueeseen. 14 pelaamassaan ottelussa hän viimeisteli kuitenkin ainoastaan yhden maalin ja neljä tehopistettä.
Lopulta seura päätti irtisanoa hänen sopimuksensa.
– Emme löytäneet sopivaa roolia Linusille ja yhdessä meiistä tuntui, että on parasta päättää yhteistyömme, Oskarshamnin urheilutoimenjohtaja Arsi Piispanen totesi seuran sivuilla.
Oskarshamn oli Nymanin ensimmäinen ammattilaispesti ulkomailla. Jokerien kasvatti pelasi Lukossa Liigaa yhteensä seitsemän kauden ajan voittaen myös mestaruuden vuonna 2021.
Hän oli voittamassa myös nuorten MM-kultaa vuonna 2019.





























