Jääkiekon SM-liigan finaalisarja käynnistyy Tampereella, kun Tappara saa KooKoon vieraakseen avausottelussa kello 17.

Joukkueiden kokoonpanot ovat pysyneet pitkälti ennallaan välierien jälkeen, mutta muutamia merkittäviä poissaoloja ja muutoksia nähdään.

KooKoo joutuu lähtemään finaaleihin ilman puolustuksensa avainpelaajaa Kalle Loposta. Hän loukkaantui jo pudotuspelien alkuvaiheessa ja ehti piipahtaa kokoonpanossa välieräsarjan viidennessä ottelussa, jossa syötti kaksi maalia. Sen jälkeen puolustaja on jälleen ollut sivussa eikä ole vieläkään pelikunnossa.

Tapparan kokoonpanossa ainoa muutos nähdään hyökkäyksessä, kun 17-vuotias Oliver Suvanto nousee mukaan 13. hyökkääjän rooliin Juuso Nykäsen tilalle. Suvanto palaa joukkueeseen alle 18-vuotiaiden MM-kisoista.

Kirvesrinnat joutuvat kuitenkin tulemaan toimeen ilman kahta tärkeää pelaajaa, sillä kapteeni Otto Rauhala sekä puolustaja Olli Juolevi ovat yhä sivussa välierissä tulleiden loukkaantumisten vuoksi.

Finaalisarja käynnistyy näin tilanteessa, jossa molemmat joukkueet joutuvat paikkaamaan poissaoloja, mutta runko säilyy muuten tutun näköisenä.

Tapparan kokoonpano 1. finaalissa:

Kristian Tanus–Oiva Keskinen–Kasper Simontaival
Benjamin Rautiainen–Aapeli Räsänen–Joachim Blichfeld
Henrik Haapala–Julius Mattila–Eetu Tuulola
Emil Sylvegård–Justin Addamo–Ondrej Pavel
Oliver Suvanto

Jyrki Jokipakka–Jonathan Andersson
Jesper Mattila–Aleksi Matinmikko
Daniel Brickley–Joni Tuulola

Christian Heljanko (Juha Metsola)

KooKoon kokoonpano 1. finaalissa:

Veeti Miettinen–Miska Siikonen–Ville Meskanen
Vilmos Gallo–Marcus Davidsson–Joonas Oden
Oskari Luoto–Otto Paajanen–Roobert Rooba
Ossi-Petteri Jaakola–Akseli Mäkinen–Samuel Valkeejärvi

Jimi Suomi–Jesper Ahlroth
Joseph Berger–Jiri Pärssinen
Kim Nousiainen–Ville Puhakka
Ari Gröndahl

Eetu Randelin (Juha Jatkola)

LUE MYÖS: Viivi Lehikoiselle esitettiin karu kysymys – teki nyt muutaman asian selväksi (UrheiluAreena.fi)