Jääkiekon SM-liigan Kiekko-Espoo on vahvistanut rivejään uudella hyökkäjällä.

31-vuotias John Stevens siirtyy seuraan AHL:n Abbotsford Canucksista, jossa hän voitti viime kaudella AHL:n mestaruuspokaalin.

191-senttinen Stevens on pelannut edelliset yhdeksän kautta AHL:ssä. Hän on kiekkoillut 389 ottelua ja iskenyt niissä tehot 65+98=163.

Kaudella 2012-2013 Stevens pelasi USHL:n Dubuque Fighting Saintsissa yhdessä Kiekko-Espoon Peter Quennevillen kanssa.

– Upeaa vihdoin olla täällä! Olen odottanut kovasti että pääsen tapaamaan joukkueen ja että pääsen arkeen mukaan. Matka oli pitkä ja eilen vähän väsytti mutta nyt on kaikki hyvin ja hommat alkaa, kommentoi tuore siniverinen Stevens. 

– Pelasin Peten (Quenneville) kanssa junioreissa ja olemme olleet yhteyksissä säännöllisesti. Olemme jutelleet Suomen Liigasta ja täkäläisestä pelityylistä jonkun verran. Olen myös urallani pelannut suomalaisten kanssa eri joukkueissa, joten minulla on suhteellisen hyvä käsitys suomikiekosta.

– Pyrin olemaan hyvä kahden suunnan pelaaja, joka pelaa hyvin kaikilla kolmella kentän alueella. Olen myös hyvä joukkuepelaaja ja suoritan minulle annetun roolin parhaani mukaan, oli rooli sitten mikä tahansa.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)