Jääkiekon SM-liiga jäi tiistaina joulutauolle kahden ottelun myötä. HIFK ja Ilves ottivat runsaslukuiset voitot.

HIFK nappasi elintärkeän ja helpottavan voiton, kun se murjoi Jukurit 5-2 Helsingin jäähallissa. HIFK ei ollut ennen tätä tehnyt vielä kertaakaan tällä kaudella viittä maalia yhdessä pelissä.

HIFK:n tuore hankinta Victor Berglund oli tiistaina isossa roolissa. Hän teki tehot 1+1. Maali oli ruotsalaiselle ensimmäinen Liigassa.

Maaleja on odoteltu myös Kristian Vesalaiselta. Hän teki tiistaina yhden ja syötti yhden. Myös Roni Hirvonen ylsi tehoihin 1+1.

HIFK nousi voiton myötä pudotuspeliviivan päälle ja sijalle 10. Jukurit on sijalla kahdeksan. Molemmat joukkueet lähtivät ottelun myötä joulutauon viettoon. HIFK:n urakka jatkuu jo tapaninpäivänä, kun se matkaa Sveitsiin perinteiseen Spengler Cupiin.

Ilves murjoi KooKoon

Myös Ilves otti tiistaina selvän voiton, kun se murjoi KooKoon 5-1.

Kevin Czuczman (1+1), Joona Ikonen (1+1) ja Jyrki Jokipakka (1+1) olivat Ilveksen hahmoja.

Ilves ohitti voiton myötä sarjataulukossa Tapparan ja nousi kolmanneksi. Neljä ottelua putkeen hävinnyt KooKoo on toiseksi viimeisenä.

Kuva: Juuso Pellava

LUE MYÖS: Aino-Kaisa Saarinen hämmästeli hiihtotähden toimintaa olympialaisissa – aikoo ottaa puhutteluun (UrheiluAreena.fi)