Helsingin IFK:n kova kaappaus on nyt varmistunut, uutisoi Satakunnan Kansa lähteisiinsä vedoten.
SK:n mukaan Rauman Lukossa hyvää työtä tehnyt Timo Elo siirtyy Raumalta Helsinkiin ja aloittaa HIFK:n kehitysjohtajan tehtävässä.
Jo aiemmin muun muassa Urheilucast uutisoi asiasta, mutta Satakunnan Kansan mukaan sinetti asiaan on saatu vasta nyt.
Elo on tehnyt vuosia hyvää työtä Lukon junioripuolella. HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen on puolestaan ollut avoimen tyytymätön seuran junioritoimintaan.
Lukossa Elo on toiminut nimenomaan junioripuolen johtajana, mutta HIFK:ssa hänen tittelinsä on kehitysjohtaja ja toimenkuva on todennäköisesti laajempi.
Satakunnan Kansan jutusta uutisoi aiemmin myös SporttiUutiset.






























