Suomen jääkiekkomaajoukkue otti lauantaina MM-kisoissa helpottavan voiton, kun Norja kaatui 3-2-lukemin jatkoajalla.

Suomi menetti toistamiseen kisoissa johtonsa aivan viime hetkillä. Suomi otti myös liikaa rangaistuksia. Yksi jäähyn ottajista oli Sebastian Aho. Epätyypilliseen tyylinsä Ahon rangaistus näytti turhautumiselta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Vähän liian yli-innokkaasti menin siihen tilanteeseen. Ei ollut tarkoitus pistää kaveria katolleen. Vähän hölömö jäähy se oli, mutta onneksi jätkät taisteli hyvin sen alivoiman, Aho sanoi.

Tuomarilinja MM-kisoissa on vaihdellut. Launtainakin näytti siltä, että linja muuttui kesken pelin. Aho ei kuitenkaan halunnut arvostella tuomareita.

– Ei se ole mun hommani viheltää. Annoin kuitenkin mahdollisuuden viheltää jäähyn siitä, Aho linjasi.

Sebastian Aho pelasi päättyneellä kaudella ensimmäisen kautensa NHL:ssä. Usein kuulee puhuttavan, että tuomarilinja on huomattavasti parempi NHL:ssä.

– Tuota noin. Mitä tuohon nyt sanoisi. En osaa oikein sanoa, onko niissä eroa tai saako siellä pelata kovempaa. Vaikea tuohon on mitään sanoa, Aho sanoi.

– Tuomaritkin on kuitenkin ihmisiä ja he tekevät omat ratkaisunsa. Ei se varmaan ole niin helppoa. Helppoa se on huudella asiasta kuin asiasta, Aho kuittasi.

Suomen MM-urakka jatkuu heti huomenna sunnuntaina, kun vastaan luistelee Sveitsi. Leijonat on tuossakin ottelussa pakkovoiton edessä.

Teksti:Ville Hirvonen (@hirvonenville), Pariisi
Kuva: Kari Pekonen

LUE MYÖS: Arttu Wiskari haukkui NHL-seuran logon lyttyyn: “Näyttää, että olisin tehnyt kännissä 12-vuotiaana kuviksen tunnilla” (Atleetti.fi)