Suomi on avannut voittotilinsä jääkiekon MM-kisoissa. Leijonat väänsi lauantaina Saksasta ansaitun 4-3 (1-1, 2-2, 1-0) -voiton Tampereella.
Leijonat avasi maalihanat näyttävällä tavalla ajassa 9.30. Kaapo Kakko tarjoili kiemuroidensa päätteeksi tekopaikan toiselle NHL-miehelle, eli Joel Armialle, joka laukoi b-pisteen yläkaarelta kiekon verkon perukoille.
Saksan tasoitus tuli todella harmittavalla tavalla ajassa 17.45. Kiekko pomppi kahden Leijonien puolustajien ja maalivahti Jussi Olkinuoran kautta maaliin.
Maalintekijänä oli Marcel Noebels, mutta vaikutti siltä, että kiekko osui sekä Olli Määttään ja Miika Koivistoon.
Saksa siirtyi uudelleen johtoon ottelun puolivälin jälkeen, kun puolustaja Kai Wissmannin viivan tuntumasta lähtenyt laukaus painui sisään.
Sen jälkeen alkoi Sakari Manninen-show. Ja se räiskyi todella upeasti.
Kasperi Kapanen teki ajassa 34.09 loistavan esityön ja Manninen pääsi laukomaan limpun sielunsa kyllyydestä Saksan verkkoon: 2-2.
Tasoitusmaalista ei ehtinyt vierähtää kuin reilu minuutti, kun Manninen iski jälleen. Manninen nosti irtokiekon rystyltä vastustamattoman upeasti ylänurkkaan.
Saksa ei antanut periksi. John-Jason Peterka iski uudelleen puntit tasoihin, kun toista erää oli jäljellä 19 sekuntia.
Leijonien ykkösketju Teemu Hartikainen-Manninen-Mikko Rantanen oli läpi ottelun väkevällä pelipäällä.
Huippuilta sai kruununsa ajassa 52.45, kun Rantanen piti ensin Saksan puolustajien pujottelukeppeinään.
Saksan veskari torjui Rantasen laukauksen eteensä ja Mikko Lehtonen kävi iskemässä lopullisen niitin Saksan arkkuun.
Kisat 4-1 -tappiolla Yhdysvalloilla käynnistänyt Leijonat pelaa seuraavan ottelunsa Ruotsia vastaan.
Kuva: Jääkiekkoliitto
Lue myös:Suomalaistunut unkarilainen pelaa MM-kiekkoa Tampereella – ”Vähän erikoinen tilanne”
































