
SaiPa onnistui perjantai-iltana rajussa tempussa ja haki 4-2-vierasvoiton Kuopiosta SM-liigan viidennestä finaalista.
Samalla SaiPa kavensi finaalisarjan tilanteeksi 2-3. SaiPan onnistui siis perua ainakin vielä toistaiseksi KalPan historialliset mestaruusjuhlat.
KalPa aloitti viidennen finaalin hyvin ja heti ottelun alussa Patrick Curry ohjasi kotijoukkueen 1-0-johtoon. Saku Salminen tasoitti kuitenkin vain muutamaa minuuttia myöhemmin.
Ottelun ratkaisu nähtiin toisen erän lopulla, kun SaiPa iski kaksi maalia samalla minuutilla. Roni Karvinen iski 2-1-johtomaalin ja Mikko Petman veivasi 3-1-lukemat taululle.
Päätöserän alussa Andreas Okany nostatti jälleen kuopiolaisten toiveita 2-3-kavennuksellaan, mutta Janne Naukkarinen iski ennen erän puoliväliä 4-2-maalin.
Finaalisarja jatkuu heti huomenna Lappeenrannassa. SaiPan kannalta suurin kysymysmerkki on nyt ykkösmaalivahti Kari Piiroisen tilanne. Piiroinen jätti kentän todella tuskaisen näköisenä päätöserässä ja hänen tilalleen vaihdettiin Michael Hutchinson.