4 Nations Face-off-turnauksen finaali Yhdysvaltain ja Kanadan välillä pelataan torstaina.

USA:n joukkueen ympärillä on pyörinyt melkoinen mediasirkus ennen finaalia, kun jenkkien kokoonpano on edelleen arvoitus.

Se tiedetään, että laatupakki Charlie McAvoy on loukkaantunut, ja hän on edelleen sairaalahoidossa. Boston Bruinsin pakki ei pysty finaalissa pelaamaan.

Mutta mikä on Quinn Hughesin tilanne? Hänen on kerrottu tulevan vahvistamaan USA:n puolustusta finaaliin, mutta kukaan ei tunnu tietävän, saako hän sääntöjen mukaan pelata. Hughes nimettiin USA:n alkuperäiseen joukkueeseen, mutta hän joutui jäämään turnauksesta pois loukkaantumisen vuoksi.

– Olen ymmärtänyt, että Quinn ei ole vielä matkalla tänne, USA:n päävalmentaja Mike Sullivan sanoi Supersonin mukaan.

– Tiedän, että Bill Guerin (GM) ja muut pomot tekevät töitä asian parissa, Sullivan jatkoi.

Quinnin veli Jack Hughes ei myöskään osannut vielä sanoa asiaan oikein mitään.

– Olin vain, että en tiedä. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän sääntöä – emme olleet varmoja, saako hän pelata vai ei. Jos hän voisi pelata, totta kai ottaisimme hänet mukaan. Mutta säännön mukaan, ellei joku loukkaannu, meillä on terve ja hyvä joukkue täällä. Katsotaan, mitä tapahtuu, mutta olemme innoissamme huomisesta, Jack Hughes pohti.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Näkökulma: Tähtisikermän haamu vai Mestarien liigan musta hevonen? (FutisUutiset.fi)