Ruotsi vuoli kultaa sittenkin jääkiekon MM-kisoissa. Kisajärjestäjät tekivät kisoista ison taloudellisen voiton.
Tänä vuonna jääkiekon maailmanmestaruudesta pelattiin Ruotsissa ja Tanskassa. Alkulohkot järjestettiin molemmissa maissa ja loppuratkaisut Tukholmassa.
Kisajärjestäjät tekivät kisoista noin 2,7 miljoonan euron voiton. Kisoja oli seuraamassa yhteensä lähes 300 000 ihmistä ja Tukholmassa pelatuista otteluista 15 oli loppuunmyyty.
– Voitollinen tulos mahdollistaa Ruotsin jääkiekon vahvistamisen ja samaan aikaan voimme rakentaa taloudellista pohjaa tulevaa ajatellen. Epävarmoina aikoina on entistä tärkeämpää, että on resursseja tuomaan turvaa ja liikkumavaraa toimille, Ruotsin jääkiekkoliiton puheenjohtaja Anders Larsson totesi Sportbladetin mukaan.
Vaikka kisat olivat taloudellinen menestys, niin jäällä Ruotsi koki suuren pettymyksen, kun se jäi pronssille. Mestaruuden nappasi USA, joka voitti finaalissa Sveitsin.






























