Leijonat päätti Tshekin EHT-turnauksen Ruotsia vastaan. Leijonat taipui kuitenkin 2-3.
Leijonat sai otteluun hyvän alun, kun Eemil Erholtz iski avauserässä Suomen johtoon. Toisessa erässä Ruotsi käänsi pelin kuitenkin nopeasti itselleen.
Liam Ohgren tasoitti ottelun toisen erän seitsemännellä minuutilla ja Ruotsi karkasi erän loppupuolella, kun se iski kaksi maalia 41 sekunnin sisään. Ensin Andre Petersson vei Ruotsin johtoon ja Karl Henrikson kasvatti johdon ja kahteen maaliin.
Leijonat haki lisämaaleja ottamalla Harri Säterin jo hyvissä ajoin maalilta pois ja Suomi pääsikin nousemaan maalin päähän, kun Roni Hirvonen pääsi kahden miehen ylivoimalla iskemään Suomen toisen maalin 25 sekuntia ennen loppua. Tasoihin saakka Leijonat ei enää kuitenkaan noussut.
Näin Suomen saldoksi turnauksesta jäi 2-3-numeroin tulleet tappiot Tshekille ja Ruotsille sekä 5-3-voitto Sveitsistä. Ruotsi voitti turnauksen puhtaalla pelillä.






























