Dallas Starsin suomalaistähti Roope Hintz lähtee tulevaan kauteen hyvistä lähtöasetelmista. Hintz on toipunut loukkaantumisestaan.
Hintzin jalka murtui NHL:n pudotuspeleissä Edmontonia vastaan pelatussa toisessa ottelussa. Hän palasi jalka murtuneena jäälle kahdessa viimeisessä pelissä, mutta oli selkeästi loukkaantunut.
Sentteri on ehtinyt toipua kesän aikana ja välttyi leikkaukselta.
– Totta kai on aina rankkaa, kun loukkaantuu tuohon aikaan vuodesta, mutta sitä yrittää vain löytää keinon päästä takaisin jäälle mahdollisimman nopeasti. Löysimme ratkaisun ja pystyin pelaamaan, Hintz palasi kevään hetkiin NHL:n suomenkielisten verkkosivujen haastattelussa.
Kesällä Hintz on pystynyt lepäämään ja samalla kuntouttanut jalkaansa.
– Oloni on hyvä ja jalkani on kunnossa. Olen pystynyt harjoittelemaan tänä kesänä normaalisti, joten kaikki on hyvin, Hintz paljasti.
Stanley Cupin lisäksi Hintzin silmissä siintävät talvella pelattavat olympialaiset.
– Silloin unelmani toteutuisi. Lapsena sitä unelmoi olympialaisista ja maajoukkuepaidassa pelaamisesta. Tunnen kaikki pelaajat, jotka todennäköisesti valitaan tuohon joukkueeseen. Olisin niin siistiä päästä mukaan ja edustaa Suomea, Hintz fiilistelee.































