Tapparan voittoputki jääkiekon SM-liigassa tuli tiistaina päätökseen, kun TPS voitti Nokia-areenalla 2-1.

Tappara pystyi hallitsemaan isoilta osin pelitapahtumia, mutta tulosta ei vain tällä kertaa tullut.

Varsinkin päätöserässä Tappara painoi armottomasti päälle, mutta TPS:n puolustus ja maalivahti Noa Vali kestivät.

Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborg jakoi tunnustusta TPS:n puolustuspelaamiselle, mutta suurin syy tappioon löytyi hänen mukaansa peilistä.

– Kolmannen erän osalta en edes tiedä, mistä aloittaisin, Grönborg tuskaili.

– Meillä oli niin monta laadukasta tekopaikkaa useampaankin maaliin. TPS:lläkin oli tietysti paikkansa ja heille pitää antaa tunnusta siitä, miten he pelasivat maalivahtinsa edessä, mutta meillä oli ihan riittävästi paikkoja pelin voittamiseen, Grönborg jatkoi.

Grönborg arvosti TPS-vahti Noa Valin ja turkulaisten puolustuksen uhrautumisen korkealle, mutta parempaan olisi silti pitänyt pystyä.

– Kaikki kunnia heille, mutta me myös itse teimme heistä hyviä. Meillä oli niin monta avopaikkaa muuttaa lopputulos toisenlaiseksi.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)