HELSINKI Yhdysvaltalainen John Tortorella on NHL:ssä yksi kiistellyimmistä valmentajapersoonista. Hän jakaa paljon mielipiteitä.

Nykyisin Tortorella valmentaa Philadelphia Flyersia. Hänen komennossaan pelaa suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen.

Maanantaina NHL-kiekkoilijoiden tapaamisessa Helsingin Kuusisaaressa Ristolainen antoi Tortorellalle kehuja. Symbolisesti ukkonen jyrähteli taustalla.

– Kuvailisin, että on hemmetin hyvä valmentaja. Vaativa ja joskus on kyseenalaisia tai kovia konsteja, mutta kyllä se on rehellinen. Kun peli kulkee, saa pelata, ja kun ei kulje, kuulee siitäkin, arvioi Ristolainen valmentajaansa Sportivo TV:lle.

NHL:ssä jo 11 vuoden ajan kiekkoillut Ristolainen korostaa, että pelaaja odottaa valmentajalta selkeää linjaa, ja sitä Tortorellalta saa.

– Mun mielestäni sillä tavalla aika helppo valmentaja, jonka kanssa tehdä töitä, kun tiedät koko ajan, missä menet. Homma rehellistä.

Ristolainen ei ole NHL-urallaan vielä koskaan päässyt pudotuspeleihin. Hän on pelannut kahdeksan kautta Buffalo Sabresissa ja neljä kautta Philadelphiassa.

Ristolainen on luottavainen, että tilanne kääntyisi viimein.

– Totta kai sitä aina pelataan voittamisesta. Kun vain saisi jalan oven väliin ja pääsisi sinne pudotuspeleihin, niin sitten voi tapahtua ihan mitä vaan.

Vaikka menestystä ei ole tullut itse seuran osalta, on Ristolainen pelannut muuten vakuuttavan NHL-uran. Hän ei halua vertailla Buffaloa ja Philadelphiaa sen enempää.

– Olen viihtynyt molemmissa. Ei mulle ole silleen väliä.

Haastattelu: Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)