
NEW YORK.Maailman paras jääkiekkoliiga NHL on ollut Rasmus Ristolaiselle kova koulu. Ei ole kadehdittava tilanne pelata suurta roolia häviävän joukkueen puolustuksessa.
Ristolaisella menee jo kuudes NHL-kausi, vaikka ikää löytyy vasta 24 vuotta. Kaudesta 2013–2014 lähtien kenenkään muun NHL-pelaajan oma peli ei ole painunut yhtä rajusti pakkaselle: turkulaispuolustajan uran saldo on –114.
Jokaisella saman ajanjakson kaudella Sabresille on tullut enemmän häviöitä kuin voittoja. Onkin selvää, ettei Ristolainen ole vielä päässyt maistamaan Stanley Cupin pudotuspelivauhtia.
– Ikinä ei ole urani mennyt helpoimman kautta, ei kuuden NHL:n vuoden aikana eikä aikaisemminkaan, Ristolainen sanoi sunnuntaina New Yorkissa.
Jatkuva häviäminen ja ankara kritiikki menevät väkisinkin ihon alle. Sen rehellinen huippu-urheilija myöntää.
– Välillä on joutunut menemään niin sanotusti paskamyrskynkin läpi, mutta aina on tehty hommia menon parantamiseksi.
– Ainakin nämä kuusi vuotta ovat opettaneet paljon. Voittaminen ei ole helppoa tässä liigassa, se pitää ansaita. Kaikki virheet ovat suuressa roolissa. Tyytyväinen olen silti, että olen mennyt kovan polun.
Potentiaalia riittää
Ristolainen paistattelee Buffalo Sabresin ylivoimaisena jääaikakuninkaana. Hän on jo vuosien ajan kuulunut koko liigan peluutetuimpiin miehiin. Kun menestyksen aika vihdoin koittaa, voi suomalaispakki tuntea aiheellista ylpeyttä rinnassaan. Mihinkään ei ole silti kiire.
– Playoffit ovat totta kai tavoite. Mutta menestyminen siellä on tulevaisuudessa ja kaukaisuudessa. Pitkällä matkalla on tärkeää, että mennään peli kerrallaan.
– Tämä kausi on ollut aikaisempaan verrattuna paljon parempaa. Potentiaalia on, mutta pudotuspelimenestystä varten pitää parantaa vielä paljon, Ristolainen paaluttaa.
Nuoresta iästään huolimatta Ristolainen on pelannut jo 361 NHL-ottelua. Vuonna 2013 varatuista pelaajista vain neljä on ehtinyt enempään.
Pasi Tuominen, New York