Jääkiekon SM-liigan osakkaiden puheenjohtajat tekivät tiistaina merkittävän ratkaisun, kertoo Iltalehti.

Tarkoitus on lähteä pienentämään pääsarjassa pelaavien seurojen määrää. IL:n mukaan ”riittävä määrä” seuroja on hyväksynyt tuon toimintamallin.

– Jatkossa katsotaan vain paria mallia, jotka tähtäävät Liigan joukkuemäärän pienentämiseen. Kaikki muut esillä olleet sarjauudistusmallit on nyt laitettu holdiin tai oikeastaan ne on hylätty. Tässä asiassa pitää ottaa huomioon myös Mestis, kommentoi Jääkiekon SM-liiga oy:n puheenjohtaja Jyrki Seppä Iltalehdelle.

Kyseessä on melkoinen takinkääntö, sillä tällaisesta ei ole ollut aiemmin julkista puhetta pomojen suunnasta.

Nyt yksi mahdollisuus on A- ja B-sarjamalli, jossa sama yhtiö operoisi esimerkiksi 12+12:n tai 12+14 joukkueen sarjaa.

– Tietyllä tavalla tuo A- ja B-sarjamalli on yhä hengissä. Se tarkoittaa sitä, että nykyinen Liiga on ylin sarjataso ja sitten on toinen taso, jota joku operoi. Riippuu siitä, mikä malli sieltä sitten tulee, selvitti Seppä.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)