
Topi Rönnin ja Vaasan Sportin välinen pelaajasopimus on purettu. Sport kertoo sopimuksen purun tapahtuneen Rönnin aloitteesta.
Rönnin sopimus Sportin kanssa aiheutti runsaasti kritiikkiä, sillä hänet tuomittiin maaliskuussa 2024 yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta. Raiskaus tapahtui vuonna 2021.
– Olen pyytänyt sopimuksen purkamista, jotta joukkue saa valmistautua alkavaan kiekkokauteen rauhassa. Seura ja seurayhteisö on aina suurempi kuin yksittäinen pelaaja ja en missään nimessä halunnut aiheuttaa vahinkoa Vaasan Sportille ja sen yhteistyökumppaneille.
– Kadun edelleen tekoani ja sen aiheuttamaa kärsimystä uhrille. Olen saanut ja kärsinyt lain edessä tuomioni, antanut julkisuudelle kasvoni ja nimeni. Toivon hartaasti, että vielä joskus voin olla Suomen jääkiekkoyhteisön täysivaltainen jäsen, Rönni sanoo Sportin tiedotteessa.
Vaasan Sportin toimitusjohtaja Jonne Kemppaisen mukaan Vaasan Sport arvostaa Rönnin vastuullista asennetta ja päätöstä vaikeassa tilanteessa. Sopimusta tehtäessä seuran johto keskusteli perusteellisesti sekä pelaajan että pelaajan lähipiirin kanssa. Toimitusjohtaja Kemppainen korostaa, että Vaasan Sport yhteisönä ei hyväksy seksuaalirikoksia missään muodossa eikä millään tavalla väheksy uhrin kärsimyksiä.
– Kun arvioimme Topi Rönnin kärsimän rangaistuksen merkitystä sopimusta tehtäessä, tulimme siihen tulokseen, että hän on uskottavasti katunut tekoaan, pyytänyt sitä anteeksi sekä uhrilta että julkisesti, keskustellut psykologin kanssa ja pyrkinyt sovittamaan tekonsa. Samalla pidimme keskusteluissa mielessä suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevan periaatteen, jonka mukaan ihmisellä pitää olla mahdollisuus saada yhdenvertaista kohtelua rangaistuksen kärsimisen jälkeen. Halusimme antaa nuorelle kiekkoilijalle mahdollisuuden jatkaa ja kehittyä ammatissaan, Kemppainen kuvailee.
Hänen mukaansa sopimuksen purkamiseen liittyvää keskustelua käytiin myös tiiviisti yhteistyökumppaneiden kanssa, joilta tuli palautetta sekä pelaajasopimuksen jatkamisen että sen purkamisen puolesta.