SaiPa voitti HIFK:n keskiviikkona 6-2-lukemin ja lähetti samalla helsinkiläiset kesälomalle. SaiPa voitti ottelusarjan puhtaasti 4-0.

HIFK aloitti ”kuolemanpelin” hyvin ja Micke-Max Åsten vei nopeasti vieraat 1-0-johtoon, mutta mitään erityisen kovaa henkeä vieraat eivät avausmaalistaan saaneet päälle.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Roni Karvinen tasoitti heti toisen erän alussa ja Mikko Petman vei SaiPan ottelussa ensi kertaa johtoon erän puolivälin jälkeen. Ville Petman laukoi heti perään ylivoimalla jo 3-1 ja HIFK:n selkäranka alkoi taittua.

Hetkeä myöhemmin SaiPan Niklas Appelgren keihästi rumasti HIFK:n Jori Lehterää haaroväliin ja sai tempustaan ulosajon. HIFK pääsi pelaamaan pitkään jopa viidellä kolmea vastaan ylivoimaa, mutta tulos oli nolo: Eero Klintrup iski alivoimalla SaiPan jo 4-1-johtoon. Vincent Marleau laukoi vielä erän lopussa vieraille toivoa 2-4-kavennuksellaan, mutta päätöserässä vaisu HIFK ei saanut oikein minkäänlaista kiriä aikaan.

Näin SaiPa pääsi vielä päätöserässä kaunistelemaan lukemia. Miska Siikonen iski 5-2-lukemat ja Otto Hokkanen sinetöi HIFK:n kesäloman 6-2-osumallaan tyhjään maaliin.

HIFK:n kevät oli jättimäinen floppi. SaiPalle annettiin toki hyvätkin mahdollisuudet edetä sarjasta jatkoon, mutta kovin moni ei odottanut, että Raimo Helmisen valmentama ryhmä tekisi sen suoraan neljässä pelissä.

LUE MYÖS: SaiPan kapteeni tietää, että hopea ei enää riitä viime kevään kaltaiseen huumaan – ”Kovaa on menty ja mennään” (Siniviiva.fi)