NHL:n siirtoikkuna on auki jälleen olympialaisten jälkeen 1,5 viikon ajan. Samalla huhumylly Rasmus Ristolaisen ympärillä on kiihtynyt.
Philadelphia Flyersin puolustajan ympärillä on aiemminkin pyörinyt siirtohuhuja, mutta vahvat esitykset olympialaisissa nostivat hänen osakkeitaan entisestään. Daily Faceoffin mukaan Ristolaisesta on kiinnostunut 5-6 joukkuetta.
Kiinnostuneiden joukossa ovat muun muassa Edmonton Oilers sekä Boston Bruins. Sivuston mukaan mikään joukkue ei ole tehnyt kuitenkaan vielä konkreettista tarjousta puolustajasta.
Ristolainen oli myös viime vuonna vahvojen siirtospekulaatioiden kohteena, mutta siirto jäi toteutumatta ja hän pysyi Philadelphiassa. Hänellä on vielä vuosi sopimusta jäljellä. Hän tienaa kaudessa 5,1 miljoonaa dollaria.
Ristolainen pelasi NHL-uransa kahdeksan ensimmäistä kautta Buffalo Sabresissa. Nyt hänellä on menossa viides kausi Philadelphiassa.
Yhteensä hänellä on 13 kauden aikana kertynyt 795 NHL-ottelua. Niissä on syntynyt 310 (57+253) tehopistettä.

































