PORI. Liigassa pelataan maanantaina kaksi puolivälieräkamppailua.

Porissa Jarno Pikkaraisen luotsaama patapakka hakee puolivälieräsarjan ensimmäistä kotivoittoa Raimo Helmisen valmentamaa SaiPaa vastaan.

Ottelua kahden ensimmäisen erän jälkeen johtaa SaiPa Juuso Heikkilän ja Patrik Siikasen iskemillä avauserän maaleilla.

Ässiltä maalinteossa niin ikään avauserässä onnistui ykkössentteri Peter Tiivola, joka sivalsi pelivälineen keskialueen kiekonriiston jälkeen tylyllä tavalla yläkulmaan ohi kahteen erään 15 kertaa torjuneen Tomi Karhusen.

Ottelussa tunne on ollut normaalia Porin ottelua matalampi. Muutamia kovia taklauksia on kahteen ensimmäiseen erään nähty, mutta merkittävät pelitilanteen jälkeisen kahakat ovat loistaneet poissaolollaan.

Tunnetasosta merkittävästi kertoo se, että kummallekaan joukkueelle ei ole vihelletty ensimmäiseen 40 peliminuuttiin ainuttakaan rangaistusta.

Ottelun kolmannesta erästä Ässät tarvitsee erävoiton, mikäli joukkue vielä mielii päästä välieriin. SaiPa siirtyy voittaessaan ottelusarjassa johtoon voitoin 3-1 ja pääsee yrittämään sarjan katkaisua kotiyleisön eteen keskiviikoksi.

Maanantain toisena kamppailuna pelataan hallitsevan Suomen mestari KalPan ja Tampereen Ilveksen välinen taistelu Kuopiossa. Kamppailu käynnistyi kello 18:30.

LUE MYÖS: Johanna Matintalolta uusi aluevaltaus – viina tulee virtaamaan (UrheiluAreena.fi)