
Jääkiekkovalmentajan ja entinen jääkiekkoilijan Miika Elomon kuolemasta kerrottiin eilen sunnuntaina. Hän oli kuollessaan vain 47-vuotias.
Elomon seura, Ranskan pääsarjassa pelaava Les Jokers de Cergy-Pontoise kertoi maanantaina, että poliisi tutkii nyt Elomon kuolemaa.
Seura korosti kuitenkin tiedotteessa, ettei se voi asiasta juurikaan enempää kertoa. Ranskan poliisin tutkinta on määrätty salaiseksi.
Sen seura suostui kuitenkin kertomaan, että Elomo menehtyi “viikonlopun aikana”.
Seura kertoi myös olevansa edelleen hyvin järkyttynyt ja shokissa Elomon kuolemasta. Hän toimi seuran päävalmentajana nyt toista kauttaan.