Jääkiekon Kanadan pääjunioriliigojen pudotuspelit saatiin käyntiin viime viikon lopulla. Hyökkääjä Petrus Palmu ja puolustaja Olli Juolevi ovat ehtineet tehdä jo kaksi maalia mieheen Ontarion junioriliigan pudotuspeleissä.

Palmun Owen Sound Attack on tasatilanteessa voitoin 1-1 Kitchener Rangersin kanssa. Owen Sound aloitti kotonaan murskavoitolla 9-1, mutta hävisi toisen ottelun kotonaan 1-2. Palmu kirjautti ensimmäisessä ottelussa tehot 1+2 ja teki toisessa kamppailussa Attackin ainoan maalin vain 33 sekunnin pelin jälkeen.

Juolevin ja juuri NHL-sopimukseen allekirjoittaneen hyökkääjä Janne Kuokkasen London Knights on tasatilanteessa 1-1 Julius Nättisen Windsor Spitfiresin kanssa. London hävisi ensin kotonaan jatkoajalla 3-4 ja voitti sitten kotonaan 5-2. Juolevi teki yhden maalin kummassakin ottelussa. Kuokkanen keräsi jälkimmäisessä kamppailussa tehot 0+2.

Puolustaja Vili Saarijärven Mississauga Steelheads on tasatilanteessa 1-1 Ottawa 67´s kanssa. Mississauga voitti ensin kotonaan 6-2 ja hävisi sitten 0-4. Saarijärvi saalisti ensimmäisessä ottelussa tehot 1+1.

Hyökkääjä Linus Nymanin ja puolustaja Eemeli Räsäsen Kingston Frontenacs on 0-2 -tappiolla Hamilton Bulldogsia vastaan. Nyman teki jälkimmäisessä ottelussa yhden maalin. Räsänen keräsi tehot 0+2.

Hyökkääjä Otto Mäkisen Sault Ste. Greyhounds on tasatilanteessa 1-1 Flint Firebirdsin kanssa. Loukkaantumiseen kautensa jo päättäneen hyökkääjä Jonne Tammelan Peterbourough Petes johtaa Niagara IceDogsia vastaan voitoin 2-0.

WHL-liigassa hyökkääjä Sami Moilasen Seattle Thunderbirds on ottanut 2-0 -johdon puolustaja Juuso Välimäen Tri-City Americansia vastaan. Moilanen merkautti ensimmäisessä ottelussa yhden syöttömerkinnän, Välimäki teki saman tempun toisessa kamppailussa.

Hyökkääjä Aleksi Heponiemen Swift Current Broncos on tasatilanteessa 1-1 Moose Jaw Warriorsia vastaan.

Hyökkääjä Eetu Tuulolan Everett Silvertips on tasatilanteessa 1-1 Victoria Royalsia vastaan.

Puolustaja Henri Jokiharjun Portland Winterhawks on tasalukemissa 1-1 Prince George Cougarsin kanssa.

Quebecin junioriliigassa Halifax Mooseheadsin hyökkääjä Otto Somppi on sivussa olkapäävamman takia. Saint John Sea Dogsin puolustaja Oliver Felixsonilla todettiin puolestaan syöpä aikaisemmin tänä vuonna. Myöskään Charlottetown Islandersin puolustaja Saku Vesterinen ei pelannut.

https://twitter.com/AttackOHL/status/845781553405833216

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)