Kasperi Kapanen on noussut hieman yllättäen loppukauden suomalaisnimeksi NHL:ssä. 28-vuotias Kapanen on saanut puhallettua uraansa uutta tulta.

Ennen Edmontonia Kapasen NHL-ura oli pahassa vastatuulessa. Pittsburgh Penguins varasi lupaavan pelaajan ensimmäisellä kierroksella vuonna 2014, mutta hänen uraansa on mahtunut enemmän alamäkiä kuin huippuhetkiä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Hän aloitti NHL-uransa kaudella 2015-16 Torontossa, mutta teki lopullisen läpimurtonsa kaudella 2018-19, jolloin hän iski Torontolle 20 maalia ja 44 tehopistettä. Sen jälkeen ura on kuitenkin ollut lähes jatkuvaa alamäkeä.

Torontosta matka jatkui Pittsburghiin, jossa anti jäi vaisuksi ja Penguins laittoi hänet 2,5 kauden jälkeen siirtolistalle. St. Louis nappasi hänet riveihinsä, mutta pari vuotta myöhemmin Kapanen huomasi olevansa jälleen umpikujassa, kun St. Louis passitti hänet jälleen siirtolistalle.

Kapanen sai kolmannen mahdollisuuden uralleen, kun Edmonton poimi hän riveihinsä kesken kauden. Vielä runkosarjan aikana Kapanen haki paikkaansa joukkueessa eikä saanut kunnolla jalkaa oven väliin.

Hän seurasikin sivusta yhdeksän ensimmäistä pudotuspeliä ennen kuin sai kutsun pukea pelitamineet päälle. Hänet istutettiin tähtipelaaja Leon Draisaitlin rinnalle kakkosketjuun ja yhtäkkiä Kapanen on päässyt kukoistamaan.

Ennen finaaleja Kapanen iski kolme maalia pudotuspeleissä, joista yksi syntyi jatkoajalla ja kaksi tyhjään verkkoon sinetöiden Edmontonin voiton. Hän oli yksi avausfinaalin hahmoista kahdella maalisyötöllään, mutta pisti kroppansa myös likoon viidellä taklauksella.

– Minua on pompoteltu ympäriinsä eikä ole syytä mennä syihin miksi aiemmat kerrat eivät onnistuneet. Tiedän tämän olevan mahdollisesti viimeinen saumani ja olen kiitollinen, että he antoivat minulle mahdollisuuden, Kapanen totesi avausfinaalin jälkeen.

NHL:n toinen finaali pelataan ensi yönä Edmontonissa. Edmonton voitti avausfinaalin jatkoerässä 4-3.

LUE MYÖS: Näkökulma: Juhannuksena kuollut Lämäri-elokuvan mies piinasi suomalaisia (KiekkoUutiset.fi)