
Aleksander Barkov on noussut maailman parhaiden jääkiekkoilijoiden joukkoon. Yhdellä pelaajalla on ollut häneen iso vaikutus.
Jaromir Jagr asteli Florida Panthersin koppiin helmikuussa 2015, kun Barkov pelasi toist kauttaan NHL-jäillä. Tshekkilegenda edusti seuraa myös seuraavat kaksi kautta toimien myös Barkovin ketjukaverina. Suomalaistähti antaa kunniaa omasta kehityksestään Jagr:lle.
– En olisi samassa tilanteessa ilman, että hän olisi tullut tänne. Opin paljon vain katsomalla hänen tekemistään, Barkov kiittelee NHL:n suomenkielisillä verkkosivuilla.
– Seurasin häntä jatkuvasti ja mietin joka sekunti, mitä hän aikoo tehdä.
Barkovin mukaan Jagr:n opit ovat hänellä edelleen käytössä.
– Opin häneltä esimerkiksi kuntopallon heittämisestä. Kaikki hänen harjoittelunsa pyrki jäljittelemään toimintaa jään tasolla. Jos tekee kyykkyjä tangon kanssa, sitä ei välttämättä voi siirtää suoraan jäälle. Hän teki varmasti niitäkin, mutta hän teki salilla paljon juttuja mailan ja luistinten kanssa, Barkov avasi.
– En ota luistimia salille, mutta teen paljon juttuja mailan kanssa kesäisin. Laitan esimerkiksi painoja mailaan ja kävelen ympäriinsä. Maila on painavampi, jolloin tulee tunne, että täytyy olla vahvempi. Jaromir käytti harjoituksissa nilkkapainoja ja painoliivejä. Kun ne ottaa pois, meno tuntuu paljon kevyemmältä. En käytä niitä itse jäällä, mutta käytän jään ulkopuolella, Barkov jatkoi.
Jagr:n oppien avulla Barkovista on tullut Floridan kapteeni, Stanley Cupin voittaja sekä kolminkertainen Selke Trophyn voittaja.