Patrik Laine valmistautuu toiseen kauteensa Montreal Canadiensissa. Suomalaishyökkääjään kohdistuvat isot odotukset.

Laineen viime kausi oli loukkaantumisten sävyttämä. Hänen alkukautensa meni ohi harjoituspeleissä saadun polvivamman takia ja pudotuspeleissä hän kärsi sormivammasta.

Laine iski kauden aikana 20 maalia, mutta Laineen esitykset tasaviisikoin herättivät kritiikkiä, sillä osumista ainoastaan viisi tuli tasavoimin. Hänen plus/miinus-tilastonsa oli 14 pakkasen puolella.

Päävalmentaja Martin St. Louisin mukaan Laine on paiskinut kesällä hommia.

– Se kuinka paljon hän on tehnyt töitä kesän aikana, niin saatamme nähdä parhaan version ”Pattysta”, St. Louis sanoi kanadalaismedialle Sportsnetin mukaan.

Viime kesänä Laine kaupattiin Montrealiin Columbuksesta, josta hän oli pyytänyt lähtöä. Edelliskauteen mahtuivat myös mielenterveysongelmat sekä loukkaantuminen.

– Viime kesänä hän tuli leikkauksen jälkeen eikä pelkästään leikkauksen. Hän ei ollut pelannut pitkään aikaan ja hän taisteli asioiden kanssa. Oikeiden asioiden, St. Louis muistutti.

– Halusimme varmistua siitä, että hän rakastaa pelaamista jälleen, ja uskon onnistuneemme siinä. En kuitenkaan usko, että näimme oikeaa versiota ”Pattysta” ottaen huomioon kaiken mitä tapahtui aiemmin, St. Louis totesi.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)