
Patrik Laine ei pysty pelaamaan Montreal Canadiensin seuraavassa ottelussa Washington Capitalsia vastaan.
Asiasta raportoi toimittaja Eric Engels X:ssä. Laine ehti palaamaan jo joukkueharjoituksiin, mutta pelikunnossa hän ei vieläkään ole.
Laine on jättänyt väliin sarjan kaksi aiempaa ottelua. Laine pelasi kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta jälkimmäisen ottelun kolmannessa erässä häntä ei enää jäällä nähty.
Laineen saldo kahdessa pudotuspeliottelussa on yksi syöttöpiste. Kokonaisvaltaisessa pelaamisessa hän ei pystynyt joukkuettaan juuri mitenkään auttamaan kahdessa ensimmäisessä ottelussa.
Washington johtaa ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelusarjaa jo 3-1, joten sillä on seuraavassa ottelussa jo mahdollisuus päättää Montrealin kausi.
Näin ollen on olemassa sellainenkin mahdollisuus, että Laineen pelit Montrealissa on tältä keväältä pelattu. Eikä sekään olisi yllätys, että Montreal hankkiutuisi kalliista Laineesta eroon ensi kesänä.