Tapaninpäivänä menehtyneen tamperelaismuusikko Pauli Antero Mustajärven eli Paten kuolema on otettu Suomessa ja erityisesti Tampereella järkytyksellä vastaan.
Pate Mustajärven menehtyminen järkytti myös urheilupiireissä. Olihan hän profiloitunut useasti urheilun parissakin.
Pate lauloi useamman jääkiekkobiisin Popedassa. Näistä tunnetuin lienee vuonna 1992 levytetty Juice Leskisen sanoittama ”Mää ja Tapparan mies”, jonka alkuperäinen Alex Harveyn esittämä englanninkielinen versio tunnettiin nimellä ”Tomahawk Kid”.
Popedassa Pate esitti lätkäbiiseistä myös 1995 julkaistun ”Lämmää Päähän” sekä 1997 jääkiekon MM-kisojen kisabiisiksi valitun ”Mannaa Mammonaa”.
Kyseinen Mannaa Mammonaa voitti kisabiisiäänestyksen lähinnä siksi, että sen esitti Popeda. Bändin jäsenet Pate mukaan lukien totesi muutamaa vuotta myöhemmin sen olleen huono biisi.
Pate omasta tuotannosta jääkiekkoon yhdistetään hittibiisi ”Ukkometso”. Siinä lauletaan: ”kun Suomi pelaa lätkää, se iskee joka jätkään”.
Mää ja Tapparan mies esitettiin Paten ja Popedan toimesta useasti Tapparan mestaruusjuhlissa. Pate levytti myös oman versionsa Tapparan tunnuslaulusta ”Tappara on Terästä”, jonka alkuperäisen version esitti Junnu Vainio.
Ja levyttipä Pate aikoinaan myös pesäpalloaiheisen biisin. Vuonna 1996 julkaistu ”Voittokunnari” on pitkäaikainen Superpesiksen tunnusbiisi.





























