Ukko-Pekka Luukkonen oli joukkueensa sankareita, kun Buffalo kaatoi Carolinan 4-1. Luukkonen sai ansaitusti myös päävalmentajansa kehut.
Luukkonen torjui 29 päästäen selkänsä taakse vain yhden maalin. Ottelu oli alkukaudesta loukkaantumisista kärsineelle Luukkoselle kauden kuudes ja samalla kolmas voitto.
– Mielestäni Luukkonen pelasi todella hyvin. Toisessa ja kolmannessa erässä hän otti pari isoa torjuntaa.
– Annoimme heille hyviä paikkoja ja he ovat hyvä joukkue. Hän otti ne torjunnat mitkä tarvitsimme, päävalmentaja Lindy Ruff kehaisi ottelun jälkeen.
Luukkonen otti tilanteen rauhassa ja keskittyy peli kerrallaan.
– Kun oma nimi huudetaan, pitää olla valmiina. Joukkue on pelannut edessäni hyvin, joten tuntuu hyvältä päästä myös auttamaan joukkuetta voittamaan, Luukkonen kertoi NHL:n suomenkielisillä verkkosivuilla.































