Suomalaisjääkiekkoilija Niko Huuhtasen ura ei jatku enää NHL-seura Tampa Bay Lightningin organisaatiossa, kertoo toimittaja Elliotte Friedman.
Friedmanin mukaan Tampa Bay on asettanut Huuhtasen ehdottomalle siirtolistalle ja seuran tarkoituksena on purkaa hänen sopimuksensa.
Huuhtanen lähti Pohjois-Amerikkaan kauden 2023-2024 jälkeen. Hän pelasi tuolla kaudella melkoisen tykkikauden SM-liigan Jukureissa ja viimeisteli 19 maalia ja 46 tehopistettä.
Huuhtanen, 22, edusti Jukureita kaikkiaan kahden kauden ajan ja nousi tuona aikana silloisen Jukureiden päävalmentajan Olli Jokisen luottomieheksi.
Huuhtanen ei onnistunut tekemään Pohjois-Amerikassa läpimurtoa. Hän pelasi koko viime kauden AHL:ssä ja kuluvalla kaudella hän pääsi pelaamaan enää vain viidessä AHL-ottelussa. NHL-otteluita ei tilille tullut.
Sanoman tietojen mukaan Huuhtasen ura jatkuu seuraavaksi Euroopassa, mutta ei kuitenkaan Suomessa.




























