HELSINKI. Helsingin IFK:n ja Mikkelin Jukureiden välinen ottelu ei varsinaisesti noussut jääkiekon SM-liigan klassikoiden joukkoon perjantaina.

Joukkueiden välillä nähtiin tunteikas, mutta varsin heikkotasoinen vääntö, mikä kääntyi lopulta Jukureiden 3-2-voittoon jatkoajalla.

Jukurit laittoi eilen torstaina jo kolme runkopelaajansa luiskaan, mutta tämä ei kaukalossa näkynyt. Ei Jukurit nimittäin sen heikompi ollut kuin pudotuspelipaikasta taisteleva kotijoukkuekaan.

Petrus Palmu vastasi toisessa erässä HIFK:n 1-0-johtomaalista, mutta Jukureiden Verneri Ahonen kuittasi nopeasti 1-1-tasoituksen toisen erän lopussa.

Päätöserän loppupuolella Aron Kiviharju näytti jo pelastavan HIFK:n suurelta häpeältä laukomalla kolmannen erän lopussa isännät 2-1-johtoon, mutta johto ei kauaa kestänyt.

Aleks Haatanen laukoi Jukurit jälleen rinnalle, kun Jukurit pelasi ilman maalivahtia ja pelikello näytti aikaa 59.16. Jukureiden voiton varmisti jatkoajalla Louis Boudon. Nordis buuasi omilleen voimakkaasti vieraiden voittomaalin jälkeen – ja syytä olikin.

HIFK on alisuorittanut tällä kaudella – jälleen kerran – todella rankasti, mutta yleisömäärissä tämä ei näy. HIFK vetää edelleen toiseksi eniten yleisöä SM-liigassa ja sen hallin täytteaste on koko sarjan paras. Perjantainkin nysväystä oli katsomassa lähes 8000 katsojaa.

LUE MYÖS: IL: Reetta Hurskeen temppu ällistyttää – ”Hurja” (UrheiluAreena.fi)