HELSINKI. Helsingin IFK venyi yllätykseen keskiviikkona jääkiekon SM-liigassa, kun se kaatoi koko kauden sarjan kärkijoukkueisiin kuuluneen Porin Ässät Nordiksella 4-2.

HIFK pelasi vahvan ottelun ja myös päävalmentaja Olli Jokinen oli näkemäänsä tyytyväinen.

– Hyvä 60-minuuttinen meiltä. Mielestäni pystyimme määrittämään pelin tahdin viidellä viittä vastaan kiekolla ja ilman kiekkoa, Jokinen summasi Atleetin haastattelussa.

Jokisen mukaan HIFK:n esitys vastasi myös sitä pelitapaa, mitä hän joukkueelta odottaakin.

– Pelasimme sitä meidän peliä. Tärkeä voitto, hän sanoi.

HIFK on kärsinyt koko kauden valtavasta loukkaantumissumasta, eikä se ole voinut olla näkymättä joukkueen otteissa. Nyt jalkeilla oli kuitenkin täysi – ja hyvin latautunut joukkue.

– Meillä oli tänään 12 hyökkääjää, seitsemän puolustajaa ja maalivahti. Kaikki olivat kyllä hyvin talkoissa mukana ja toivat sitä positiivista siihen yhteiseen kasaan, Jokinen kiitteli.

HIFK:n helmasyntinä on nähty tällä kaudella se, että joukkue tuppaa tekemään illoistaan itselleen vaikean päästämällä vastustajan vielä lopussa mukaan peliin. Niin kävi nytkin, mutta helsinkiläisjoukkue on hiljalleen alkanut kestää paremmin myös niitä tilanteita.

– Olen todella ylpeä joukkueesta. Ässät kun sai sen toisen maalin, niin ei meillä kukaan alkanut puristamaan mailaa. Hyvää johtajuutta (Saku) Salmelalta ja (Ilari) Melartilta. He käyttivät ääntä ja sanoivat, että ei muuta kuin jätkät eteenpäin vaan. Oli meillä penkkikin hyvin mukana, Jokinen kehui.

HIFK nousi 30 pisteeseen ja jätti sarjajumboksi valahtaneen Vaasan Sportin kuuden pisteen päähän. Helsinkiläisten matka pudotuspeleihin on kuitenkin edelleen pitkä, sillä moni edellä olevista joukkueista on pelannut useamman ottelun stadilaisia vähemmän.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)