Helsingin IFK:n kausi jääkiekon SM-liigassa sisälsi niin monta eri vaihetta, että heikompaa saattoi ihan hirvittää.

Nyt HIFK lähtee kuitenkin pudotuspeleihin koko sarjan kuumimpana joukkueena. HIFK päätti runkosarjan kuuteen perättäiseen kolmen pisteen voittoon.

HIFK oli pitkään syyskaudella koko sarjan viimeisenä ja kritiikki oli viiltävää.

– Tosi ylpeä pelaajista, että heillä on tuo psyyke kestänyt tämän myllyn läpi. Paljon HIFK herättää kiinnostusta ja HIFK:sta kirjoitetaan paljon. Tänä vuonna se on ollut 85 prosenttia negatiivista ja pieni prosentuaalinen totuus sitten positiivista, HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen kommentoi Atleetin toimittajan Panu Markkasen haastattelussa.

–  Se on hatunnosto pelaajille nimenomaan siitä, että peli ei ole kulkenut ja kirjoitukset ollut negatiivisia varmasti ihan aiheestakin. Pelaajat ovat pystyneet kääntämään sen positiiviseksi, Jokinen jatkoi.

HIFK:n kovan vireen taustalla ei Jokisen mukaan ole mitään taikatemppuja, vaan voittavan jääkiekon peruspilareita.

– Hyvä maalivahtipeli. Ollaan pelattu viisikkoina hyvin ja päästy hyvin harjoittelemaan. Samalla ryhmällä menty pidempään aikaan. Kokeneet pelaajat, jotka ovat olleet loukissa koko kauden, ovat saaneet tarpeeksi pelejä alleen. Sellainen hyvään pelikuntoon pääseminen vie aikansa, Jokinen muistutti viitaten erityisesti Iiro Pakariseen ja Jori Lehterään.

HIFK kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella KalPan. Ottelusarjan kaksi ensimmäistä ottelua pelataan perjantaina ja lauantaina Kuopiossa. HIFK:n kotiavaus on vuorossa maanantaina.

LUE MYÖS: Hiihtomiesten yhteiskuva hämmentää – ”Rakkaussuhde” (UrheiluAreena.fi)