HELSINKI. HIFK kyntää rumalla tavalla jääkiekon SM-liigassa. Jukurit aiheutti HIFK:lle perjantai-iltana jo viidennen perättäisen tappion.

HIFK tyri ottelussa pahasti. Se johti viime hetkillä 2-1, mutta päästi vielä Jukurit rinnalle ja jatkoajalla myös ohi.

Tappio oli stadilaisille kirvelevä. Se kun tarvitsisi kipeästi pisteitä varmistaakseen paikkansa 12 parhaan joukossa ja pudotuspeleissä.

HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen myönsi perjantain ottelun jälkeen, että huoli on herännyt.

– Jollain tapaa ollaan tietysti huolissaan siitä ilmeestä ja siitä, minkälaisia esityksiä meillä on ollut tässä viimeiset viisi peliä, Jokinen sanoi suoraan.

HIFK:n pelissä on pahoja ongelmia. Yksi niistä liittyy erikoistilannepelaamiseen.

– Nolla maalia ylivoimalla. Meidän peli rullasi ihan hyvin ennen noita ylivoimia. Ylivoimat tappoivat tuon meidän viidellä viittä vastaan pelaamisen.

Harvinainen tunnustus

Jokinen myönsi myös suoraan, että paineet näkyvät joukkueen esityksissä.

– Jollain tavalla näkyi myös se, että olemme aika paljon isompi organisaatio kuin Jukurit. Kyllä se näkyi tänään aika monesta pelaajasta se hirveä paine. Häviämisen pelko oli läsnä aika monen kohdalla. Silloin on aika vaikeaa pelata. Kyllä meidän pitää löytää rentous pelaamiseen, Jokinen sanoi.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: IL: Reetta Hurskeen temppu ällistyttää – ”Hurja” (UrheiluAreena.fi)