Montreal Canadiensin Oliver Kapanen on pelannut tällä kaudella nyt kaksi NHL-ottelua ja tehnyt molemmissa maalin.
Kapanen on saanut Montrealin medioissa ylistystä osakseen. Vaikka on pelattu vasta kaksi ottelua, spekuloidaan Montrealissa vahvasti, että Kapanen olisi jo tehnyt NHL:ssä läpimurtonsa.
Kapanen kiinnostaa paljon myös Leijonien olympiavalintojen suhteen. Jos meno jatkuu nykyisenlaisena, ei häntä voi sivuuttaa valinnoissa.
Leijonien olympiajoukkue Milano Cortinan kisoihin lyödään lukkoon joulukuussa. Olympianäyttöjä annetaan siis tulevien yhdeksän viikon ajan. Valinnat tehtäneen joulua edeltävällä viikolla, joskaan vahvistusta ajankohdasta viimeisten valintojen suhteen ei ole kerrottu.
Kapasen seurakaveri Patrik Laine ei ole Canadiensin avausotteluissa vakuuttanut. Leijonien GM Jere Lehtinen ja päävalmentaja Antti Pennanen ovatkin kinkkisessä tilanteessa.
Laineella on loistava laukaus ja hän on Leijonille loistava ase ylivoimalla. Mutta Laineen kokonaisvaltainen pelaaminen on kaukana maailman kovimman kiekkoturnauksen vaatimasta tasosta.
Olympiakisoihin valitaan vielä 12 hyökkääjää, kun Aleksander Barkov jää pois. Sebastian Ahon ja Mikko Rantasen kisapaikka on hyökkääjien osalta varma.































