Vajaa vuosi sitten jääkiekon nuorten maailmanmestaruutta Suomen paidassa juhlinut hyökkääjä Henri Ikonen vietti ensimmäistä kahden tehopisteen AHL-iltaansa perjantaina. Ikosen Syracuse Crunch kukisti Hershey Bearsin kotonaan 4-1.

Ikonen nousi toisen erän alussa röyhkeästi päädystä maalille. Hänen yrityksensä torjuttiin, mutta Crunch-kippari Mike Angelidis laittoi irtokiekon sisään.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Syracuse teki päätöserässä kolme maalia. Ikonen viimeisteli loppunumerot tyhjiin katkaistuaan ensin omalla alueellaan Hersheyn syötön.

Ikonen solmi NHL-sopimuksen Tampa Bay Lightningin kanssa viime huhtikuussa ja ehti pelata jo keväällä kuusi ensimmäistä AHL-otteluaan. Hän on saalistanut kuluvalla kaudella 25 ottelussa tehot 2+4=6.

Voitto oli Syracuselle viides peräkkäinen. Crunch majailee AHL:n Itäisessä konferenssissa neljäntenä.

Suomalaispelaajista verkkoa heilutti myös Oklahoma City Baronsin Iiro Pakarinen. Kotihallissaan pelannut Oklahoma City taipui Teemu Pulkkisen Grand Rapids Griffinsille 2-5. Osuma päätti Pakarisen kuuden ottelun mittaisen maalittoman jakson. Hän on nyt heiluttanut kauden aikana verkkoa yhdeksän kertaa.

Adirondack Flamesin Joni Ortio siirtyi yksin AHL:n maalivahtien voittotilaston kärkipaikalle. Hän torjui kauden 13. voittonsa Adirondackin lyötyä Milwaukee Admiralsin vieraissa 3-1.

Tolppien välissä hääri myös venäläisvahti Ilya Bryzgalov. Aikaisemmin viikolla Aneheim Ducksin kanssa sopimuksen solminut Bryzgalov torjui 32 laukausta ja antautui kahdesti, kun Norfolk Admiralsi kärsi 1-3 -kotitappion AHL:n Itäistä konferenssia johtavalle Springfield Falconsille.

Norfolkin kokoonpanossa nähtiin myös hyökkääjä Dany Heatley. Loukkaantumisista kärsinyt Heatley on hakemassa pelituntumaa AHL:sta.

AHL perjantaina (12.12.2014):

Hartford – Worcester5-3

Portland – Manchester1-3

Syracuse – Hershey4-1
Syr: Henri Ikonen 1+1

Utica – Toronto3-4 (ja)
Tor: Christopher Gibson varamaalivahtina

Binghamton – Lehigh Valley3-1

Wilkes-Barre/Scranton – Bridgeport4-1

Hamilton – Rochester3-2
Rch: Joel Armia sairaslistalla

Lake Erie – Rockford4-2
LE: Sami Aittokallio34/32
Rck: Teuvo Teräväinen 0+0, Ville Pokka 0+0

Norfolk – Springfield1-3

Iowa – San Antonio0-3
Ia: Michael Keränen 0+0

Milwaukee – Adirondack1-3
Mil: Miikka Salomäki 0+0
Adi: Joni Ortio 25/24

Oklahoma City – Grand Rapids2-5
Okc: Iiro Pakarinen 1+0
GR: Teemu Pulkkinen 0+0

Texas – Charlotte3-1
Tex: Julius Honka 0+0
Cha: Rasmus Rissanen 0+0

LUE MYÖS: Näkökulma: Onko Mikko Rantanen nyt huono pelaaja? (KiekkoUutiset.fi)