Jääkiekon SM-liigassa nähdään hurja ratkaisu runkosarjalle. Torstain kierroksella taistelu kiristyi entisestään.

Hämeenlinnan Pallokerho venyi isoon yllätykseen torstai-iltana, kun se tyrmäsi kärkijoukkue Ilveksen Tampereen Nokia-areenalla tylysti maalein 4-0.

Avauserä oli Tampereella vielä maaliton, mutta toisen erän alussa yllätys lähti rakentumaan. Heikki Huttunen teki esityön ja vasta 19-vuotias Roope Vesterinen iski ottelun avausmaalin.

Päätöserässä moni odotti Ilvekseltä kovaa loppukiriä, mutta toisin kuitenkin kävi. Sen sijaan Kerho heilutti vielä verkkoa kolmesti ja homma oli sillä selvä.

HPK:n päätöserän maaleista vastasivat Kyle ToppingJesse Kiiskinen (kuvassa) sekä tyhjään maaliin osunut Sami Päivärinta.

Mikko Manner on saanut pelastettua HPK:n kauden tultuaan kesken kauden Maso Lehtosen tilalle. HPK on menossa yllättäen pudotuspeleihin. Ilves jatkaa shokkitappiostaan huolimatta SM-liigan kärkipaikalla.

SaiPa ja KalPa kohtasivat torstaina jääkiekon SM-liigassa niin sanotussa kuuden pisteen ottelussa. SaiPa voitti ottelun lopulta 3-2.

Raimo Helmisen valmentama SaiPa teki torstaina kovan tempun ja toipui tulikuuman KalPan tulisesta alusta.

Matyas Kantner ja Tuomas Kiiskinen veivät KalPan avauserässä jo kahden maalin johtoon, mutta SaiPan usko ei loppunut.

Antti Kalapudas kavensi jo toisen erän lopulla ja toisessa erässä SaiPa käänsi ottelun täysin.

Otto Hokkanen tasoitti ensin ylivoimalla ja Niklas Appelgren iski heti perään jo 3-2-voittomaalin.

Samalla tulikuuman KalPan liekki sammui ainakin hetkellisesti. KalPa oli voittanut ennen torstaita peräti yhdeksän ottelua putkeen.

SaiPa nousi voiton myötä 95 pisteeseen ja nousi HIFK:n ohi kolmanneksi sarjataulukossa. KalPa on viidentenä ja sillä on 92 pistettä.

Ilves johtaa sarjaa nyt kuuden pisteen erolla Lukkoon nähden. Neljän kärkeen mahtuvat vielä myös SaiPa ja HIFK. KalPa (92) ja KooKoo (89) taistelevat vielä paikasta neljän parhaan joukossa.

Sport (74), Kärpät (71), JYP (69), Pelicans (68) sekä TPS (68) käyvät hurjaa taistelua viimeisestä pudotuspelipaikasta ja samalla ne kaikki yrittävät välttää joutumisen play-out-sarjaan Jukureita vastaan runkosarjan jälkeen.

SM-liigan tulokset torstaina 27.12:

Ilves-HPK 0-4
SaiPa-KalPa 3-2

Ville Hirvonen

SM-liigan sarjataulukko 27.2:

 Ilves      54 29  4  6 15 157-127 101
Lukko 54 27 5 4 18 181-141 95
SaiPa 54 27 5 4 18 160-151 95
HIFK 54 23 9 7 15 158-154 94
KalPa 53 24 7 6 16 168-130 92
KooKoo 54 21 11 4 18 184-152 89
Ässät 53 23 4 7 19 143-142 84
HPK 54 20 5 10 19 141-155 80
Tappara 52 20 6 6 20 154-149 78
K-Espoo 52 17 9 9 17 141-151 78
Sport 53 15 8 13 17 152-155 74
Kärpät 53 17 7 6 23 160-176 71
JYP 54 17 6 6 25 151-181 69
Pelicans 53 18 4 6 25 153-158 68
TPS 52 16 7 6 23 153-166 68
Jukurit 53 11 4 1 37 115-183 42

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)