
NHL:n valmentajalegenda ja yksi kohutuimmista valmentajista John Tortorella on saamassa uuden pestin. Hänet on yhdistetty vahvasti New York Rangersiin.
Rangers pisti pettymykseen päättyneen kauden jälkeen valmennusjohdon uusiksi antamalla kenkää Peter Laviolettelle. Uudeksi päävalmentajaksi on vahvasti matkalla Mike Sullivan, joka puolestaan sai lähteä kauden päätteeksi Pittsburgh Penguinsin päävalmentajan paikalta.
ESPN:n mukaan Tortorellasta olisi tulossa Sullivanin apuvalmentaja. 66-vuotias Tortorella sai Philadelphiasta kenkää yhdeksän peliä ennen runkosarjan loppua.
Tortorella on pitkän linjan NHL-valmentaja, jonka kovat valmennusmetodit ovat nousseet aika-ajoin otsikoihin. Hän on valmentanut urallaan 1620 NHL-ottelua ja voittanut kertaalleen Stanley Cupin.
Hän on urallaan toiminut Rangersissa aiemmin päävalmentajana ja Philadelphian lisäksi hänet on nähty uransa aikana myös Tampa Bayn, Vancouverin ja Columbuksen penkin päässä. Apuvalmentajana hän on toiminut viimeksi kaudella 2000-2001.