Neljällä edellisellä NHL-kaudella pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Edmonton Oilersia vastaan kaatunut Los Angeles Kings lähtee vahvistuneena uuteen kauteen.
GM Ken Holland on tehnyt hyviä siirtoja joukkueessa ja päävalmentaja Jim Hillerillä on käytettävissään aiempaa laadukkaampi materiaali.
Yksi Kingsin tärkeimmistä pelaajista on Kanadan olympiajoukkueeseen tyrkyllä oleva 35-vuotias huippupuolustaja Drew Doughty. Puolustaja pelasi keskimäärin reilut 24 minuuttia ottelua kohden viime kaudella, vaikka kärsi ikävän loukkaantumisen harjoitusleirillä.
Nyt Doughty on päässyt harjoittelemaan kesän terveenä ja on kauden alussa lähellä parasta kuntoaan.
– Viime kaudella hän ei ollut lähelläkään sadan prosentin kuntoa ja siitä huolimatta hän pelasi kauden läpi korkealla tasolla. Nyt Doughtylla on hyvä kesä alla ja uskon, että aloittaa kauden lähes täysin terveenä, kommentoi Hiller.
Urallaan Doughty on pelannut NHL:ssä 1207 ottelua ja iskenyt näihin 686 tehopistettä. Nykyistä sopimusta 11 miljoonan dollarin kausipalkalla on jäljellä kaksi vuotta.






























