NHL Network on jälleen uuden kauden alla listannut sarjan parhaita pelaajia. Nyt olivat vuorossa pelaajat sijoilla 21.-30.
Listalta löytyy yksi suomalaisnimi, Dallas Starsin tähtipuolustaja Miro Heiskanen.
Heiskasen viime kaudesta tuli rikkonainen loukkaantumisten vuoksi, mutta silti hän kykeni jälleen tekemään suuren vaikutuksen.
– Miro Heiskanen johti viime kaudella Dallas Starsin peliaikakeskiarvoa (25.10), vaikka hänen kautensa jäi vajaaksi loukkaantumisen vuoksi. Hän pelasi runkosarjassa viimeisen kerran 28. tammikuuta eikä palannut kaukaloon ennen pudotuspelien toista kierrosta, NHL:n verkkosivuilla kirjoitetaan.
– 26-vuotias puolustaja keräsi runkosarjassa 50 ottelussa 25 tehopistettä (5+20). Kaksi kautta aiemmin hän teki uransa parhaan pistemäärän, 73 pistettä (11+62) 79 ottelussa. Heiskanen on ollut tärkeässä roolissa, kun Dallas on yltänyt konferenssifinaaleihin kolmena peräkkäisenä keväänä. Vuoden 2020 pudotuspeleissä hän saalisti 27 otteluun 26 pistettä (6+20), mikä on NHL:n historian kuudenneksi kovin pistemäärä puolustajalle yhdessä pudotuspelikeväässä, teksti jatkuu.
Heiskasen viime talven loukkaantuminen tuli pahaan saumaan myös Leijonien kannalta. Heiskanen joutui jättämään vammansa vuoksi 4 Nations-turnauksen väliin. Monien mielestä se vei Suomelta mahdollisuudet menestykseen turnauksessa.






























