Paine kasvaa NHL-seura New York Rangersin ympärillä tappioiden kasaantuessa ja turhautumisen purkautuessa julkisuuteen.

Viiden ottelun tappioputki on pudottanut joukkueen entistä kauemmas sarjataulukossa. Kaksi viimeaikaista murskatappiota pahensivat tilannetta entisestään, kun 2-10-häviö Boston Bruinsille ja 4-8-tappio Ottawa Senatorsille herättivät jo suoranaista raivoa perinteisen seuran kannattajien keskuudessa.

Näiden otteluiden jälkeen GM Chris Drury julkaisi X:ssä pitkän viestin faneille. Lausunnossa myönnettiin pettymys koko organisaation tasolla ja todettiin suoraan, ettei kausi ole edennyt suunnitelmien mukaisesti.

Kirje ei lepyttänyt seuran kannattajia – pikemminkin sillä oli juuri päinvastainen vaikutus.

– Enemmän kirjeitä kuin mestaruuksia toisen maailmansodan jälkeen, yhdessä viestissä irvailtiin.

– Tämä ei ole ensimmäinen vuotesi, Drury. Tämä on vain ylipitkä ottelun jälkeinen haastattelu. Tee työsi – sanat eivät ole sitä, mitä tämä joukkue tarvitsee. Kutsu sitä hienosäädöksi tai uudelleenrakennukseksi, ihan miten haluat. Mutta mikä tahansa kauppa, joka alkaa sanoilla ”New York Rangers luovuttaa vuoden 2026 ykköskierroksen varausvuoronsa”, on automaattinen epäonnistuminen, eräs fani kirjoitti.

Kannattajien turhautumisen ymmärtää. Rangers on edellisen kerran juhlinut Stanley Cupia vuonna 1994 ja Stanley Cupin finaaleissa se oli edellisen kerran vuonna 2014.

LUE MYÖS: Suomen mäkilegenda katosi täysin kuvasta – Janne Ahonen myönsi karun totuuden IL:lle (UrheiluAreena.fi)