NHL-seura Ottawa Senatorsin kausi on mennyt pahemman kerran penkin alle ja nyt kanadalaisseura etsii kuumeisesti pelastusrengasta.

Heikosta menestyksestä huolimatta Ottawa ei ole ilmeisemmin kuitenkaan valmis luovuttamaan.

Nyt näyttää nimittäin siltä, että Senators aikoo tehdä yhden ison liikkeen yrittäessään pelastaa kautensa. Tämä liike liittyy Calgary Flamesin tulevaan rajoittamattomaan vapaaseen agenttiin Rasmus Anderssoniin.

Huhu ei ole yllätys, sillä käytännössä puolet liigasta on ollut tavalla tai toisella Anderssonin kintereillä. Senatorsin lisäksi Anderssonin kintereillä lienevät vahvimmin ainakin Boston Bruins sekä Detroit Red Wings.

Senatorsilla voi kuitenkin olla edessään vaikea urakka Anderssonin saamiseksi. Mediatietojen mukaan Bruins on tarjonnut Flamesille puolustaja Mason Lohreita ja ykköskierroksen varausvuoroa osana vastinetta Anderssonista. Tämä kertoo siitä, että Flames hakee Anderssonin tilalle puolustajaa sekä ykköskierroksen varausta.

Mukana on kuitenkin merkittävä mutta. Senatorsilla ei ole ykköskierroksen varausvuoroa vuoden 2026 NHL-draftissa. Se menetti kyseisen varauksen pari vuotta sitten Evgenii Dadonoviin liittyneen sotkun seurauksena.

LUE MYÖS: Suomen NHL-tähti superottelustaan: “Oltiin vähän, että oho” (Atleetti.fi)