Video: Sportivo TV

New York Islanders on vahvistanut puolustustaan Logan Stanleylla. 201-senttinen puolustaja on tehnyt seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen.

28-vuotias Stanley siirtyy Islandersiin uransa parhaan NHL-kauden jälkeen.

Hän pelasi viime kaudella Winnipeg Jetsin ja Buffalo Sabresin riveissä yhteensä 76 ottelua ja teki niissä tehot 9+17=26. Kaikki kolme lukemaa olivat Stanleyn yhden kauden ennätyksiä NHL:ssä.

Winnipegissä hän kellotti 59 ottelussa myös uransa korkeimman keskimääräisen peliajan, 17 minuuttia ja 12 sekuntia ottelua kohden.

Vaihtoi seuraa kesken viime kauden

Winnipeg varasi Stanleyn vuoden 2016 NHL-varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella koko tilaisuuden 18. pelaajana.

Puolustaja ehti pelata Jetsissä kuuden kauden ajan ennen kuin hänet kaupattiin Buffalo Sabresiin 6. maaliskuuta 2026.

Stanley on pelannut NHL:n runkosarjassa kaikkiaan 278 ottelua ja kerännyt niissä tehot 14+48=62. Hänen plus-miinuslukemansa on +29.

Pudotuspeleistä kokemusta on 25 ottelun verran. Niissä Stanley on tehnyt kaksi maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä.

Ennen vakiintumistaan NHL:ään Stanley pelasi kaksi kautta AHL:n Manitoba Moosessa. Hän teki 117 ottelussa 32 pistettä.

Juniorivuosinaan Stanley edusti OHL:ssä Windsor Spitfiresia ja Kitchener Rangersia. Hän voitti Windsorin kanssa Memorial Cupin vuonna 2017.

LUE MYÖS: Vankilasta vapautunut ex-kiekkoilija avautui uudesta elämästään – toimii nyt Kittilässä kiinteistönhoitajana (UrheiluAreena.fi)