KHL-seura Barys Astana on kiinnittänyt riveihinsä vuoden mittaisella sopimuksella oikealta laukovan yhdysvaltalaispuolustaja Reilly Walshin.
26-vuotias Walsh on New Jersey Devilsin kolmoskierroksen varaus kesältä 2017. Framinghamin kaupungista, Mainen osavaltiosta kotoisin oleva monipuolinen puolustaja on viime kausilla pelannut AHL:ssä.
Viime vuonna puolustaja pelasi Ontario Reignin riveissä 70 ottelua ja iski 32 tehopistettä. Koko AHL-uralla pelejä on Walshilla kasassa yhteensä 304 kappaletta. Pisteitä näissä on syntynyt yhteensä 159.
NHL-ura Walshilla jäi hieman piippuun. Puolustaja pelasi Devilsin riveissä yhden kamppailun kaudella 2021-22. Ainoassa ottelussa puolustaja keräsi syöttöpisteen tililleen.






























